Amberian Dawn - Circus black

 

 

AMBERIAN DAWN - CIRCUS BLACK

 

1. Circus Black
2. Cold Kiss
3. Crimson Flower
4. Charnel´s Ball
5. Fight
6. Letter
7. I Share With You This Dream
8. The Rivalry Between Good...
9. Guardian
10. Lily Of The Moon

Amberian Dawn on kotimainen orkesteri, joka on laittanut samaan soppaan klassisen musiikin vaikutteita, powermetallia sekä korkeuksiin kohoavaa naislaulua. Circus Black on bändin jo neljäs pitkäsoitto ja aiemmin julkaistu River Of Tuoni on valittu muutama vuosi sitten vuoden debyyttialbumiksi. Herääkin vain yksi kysymys: Miksi en ole tähän bändiin aiemmin tutustunut?

Levyn avaava nimikappale raottaa heti ensisekunneillaan sirkusteltan ovea. Kappale etenee vauhdikkaasti ja tuo paikoitellen mieleen läntisen naapurimaan Therionin tuotannon.

Cold Kiss lähteekin levyn aloitusta kevyemmällä otteella liikenteeseen ja kappaleeseen tuo lisäväriä Timo Kotipelto, joka vierailevana solistina hoitaa duettoa.

Bändin laulaja, Heidi Parviainen, hoitaa levyllä oman osuutensa todella onnistuneesti. Laulussa on dramatiikkaa ja juuri tällä Amberian Dawn tuntuu erottuvan kilpailijoistaan, vieläpä edukseen. Vaikka kuinka yrittäisi sulkea kaikki mielleyhtymät Tarja Turuseen, niin Crimson Flower palauttaa ne mieleen, sillä kappale voisi monilta osiltaan olla varhaisemman Nightwishin tuotoksia. Charnel´s Ball etenee klassisemmalla otteella ja on alkuun levyn rauhallisempaa osastoa, kertosäkeen kuoro-osuuksien hyökätessä kimppuun varsin mahtipontisesti.

Fight taas puolestaan siirtää sirkuskaravaanin perinteisemmälle Powermetallin ohituskaistalle ja melodia tuntui jäävän kummittelemaan takaraivoon jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Monipuolisuuden ansiosta kappale silti toimii uudestaan ja uudestaan.

Jos edellisen kappaleen melodia tarttui, niin vähintään yhtä hyvin siinä onnistuu Letter ja kappaleen voikin helposti nostaa levyn kärkijoukkoon.

I share you with this dream liputtaa taas kevyemmän ja perinteisemmän menon puolesta. Vaikka kappale ei ole huono, ei se kuitenkaan yllä parin edellisen raidan tasolle ja juuri tämä on se biisi, joka levyltä tulee helpoimmin ohitettua.

Levyn instrumentaalibiisinä toimivan, The rivaly of good and evil:n perään kuultava Guardian palauttaa taas mieleen Heidi Parviaisen loistavan laulun. Rauhallinen kappale etenee kuin siivillä kohti levyn loppua.

Vauhdikkaampi Lily of the moon päättää tuplabasareillaan Circus Black:n ja tässä vaiheessa herää taas uudestaan kysymys: Miksi en ole tähän bändiin tutustunut aiemmin?

Circus Black on todella vahva kokonaisuus, jota jaksaa kuunnella pitkään. Kappaleiden mahtipontisuuksia ei ole viety mauttomuuksiin saakka ja biiseistä saa varsin helposti kiinni. Omaperäisyyttä on juuri sopivasti, jolla Amberian dawn erottuu massasta. Loistava levy!

9 / 10

Viikate: Petäjäveräjät

VIIKATE - PETÄJÄVERÄJÄT

1.Tähdet varjelkoon 4.13
2.Se on kivi-iskelmää! 3.52
3.Sysiässä 4.41
4.Petäjäveräjä 4.01
5.Kaitselmus 4.34
6.Syysvedet 4.40
7.Itkijänainen 4.24
8.Työmies 6.34
9.Taivas kielletty 6.54

Viikate on tullut allekirjoittaneelle tutuksi jo ensimmäisestä pitkäsoitostaan ja yhtye on tehnyt vaikutuksen omaleimaisella musiikillaan, jossa rock-musiikkia yhdistetään perisuomalaiseen rautalankaan. V-musiikki on siinä mielessä ainutlaatuista, että sitä voitaisiin esittää aivan yhtä hyvin perinteisellä tanssilavalla järven rannalla, keskikaupungin hikisellä klubilla kuin ylikansoitetuilla juhannusfestareillakin. Unohdetaan kuitenkin livetilanteet ja suunnataan kohti veräjää...

- Levyn aloittava "Tähdet varjelkoon" alkaa kaihoisan rautalankakitaran ja Kaarlen duettona, mutta kasvaa nopeasti perinteiseksi rauhallisemman pään V-ralliksi, joka vaihtelevien osiensa sekä tarttuvan melodian puolesta toimisi varmasti myös instrumentaalina, mitenkään laulua tai laulajaa aliarvioimatta.

- "Se on kivi-iskelmää" onkin sitten sitä takuuvarmaa livemateriaalia tulevilla keikoilla. Uskon, että yleisössä se hiljaisinkin kengänkärkien tuijottaja tarttuu yhteislauluun, jossa jo enteellisesti vihjataan että noutajakin viheltää tätä kivi-iskelmää...

- Kolmantena kappaleena on ennen levyä sinkkujulkaisuksi otettu "Sysiässä", mutta nyt reilut puoli minuuttia vinyylisinkun versiota pidempänä ja edustaen levyn reippaampaa poljentoa.

- Melkein levyn nimikappaleeksi ristitty "Petäjäveräjä", siis ilman sitä viimeistä t-kirjainta, rauhoittaa tunnelman. Jos edellisen levyn nimikkobiisi oli se ylivoimaisesti kylmimmät väreet selkäpiihin nostattava kappale, niin tämän levyn "kuu kaakon yllä" ei yllä ihan samaan. Kappale ei ole millään mittapuulla huono, mutta ehkä hieman yksitoikkoinen.

- "Kaitselmus" taas painaa hieman enemmän kaasua, mutta "Petäjäveräjän" yksitoikkoisuus on tarttunut myös tähän ralliin, sillä kappaleen pituudesta olisi ehkä sen puoli minuuttia voinut karsia pois koska loppupuolella tuntuu että kappale vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja ja....

- Kun kaitselmuksen vauhti on hiipunut, niin "Syysvedet" toimii vaikka illan viimeisenä hitaana, kun loppukesän tuulessa huojuvista koivuista alkaa ensimmäiset lehdet muuttaa väriään. Tämä kappale onnistuu taas kerran luomaan musiikille niin perin suomalaista maisemaa kuin vaan on mahdollista.

- "Itkijänainen" oli levyä edeltäneen kiertueella ohjelmistossa ja kappale toimi keikalla kuultuna, eikä huonone levyltäkään toistettaessa. Kaarlen kikkailu sanoituksilla jatkuu kappaleesta toiseen ja suomen kielellä onnistunutta leikittelyä tarjoaa myös tämä Itkijänainen.
- Levyn ristiriitaisimman tunteen herättää yli kuuden minuutin kestoinen "Työmies". Kappale kasvaa lähes huomaamatta ja tarinaa kerrotaan monotonisella tulkinnalla. Työmies vaatii ylivoimaisesti eniten kuuntelua levyltä ja ensimmäisten kertojen jälkeen kappaleesta ei tunnu jäävän päähän mitään.
- Lopussa kiitos seisoo, sillä jos palkintopallille pitää nostaa kolme parasta raitaa levyltä, niin "Taivas kielletty" on varma mitaliehdokas.

Ennen pitkäsoittoa julkaistun Sysiässä-sinkun b-puolella ollut lainaralli, Kuinka tuli pimeys mun tupaan, olisi sopinut tälle levylle kuin piikki pappatunturin tulppaan ja vaihdossa sinkun täytteeksi olisi voitu antaa joku tämän levyn puolen välin ralleista. Kokonaisuutena Petäjäveräjät ei kuitenkaan petä millään mittapuulla ja levyltä löytyy ne Viikatteen kaikki tunnusmerkit, joilla bändi onnistuu vuodesta toiseen pitämään vanhat faninsa tyytyväisinä ja Petäjäveräjän kautta V-fanaatikkojen määrä tulee varmasti myös kasvamaan.


8½ / 10