Paradise Lost - Tragic idol

PARADISE LOST - TRAGIC IDOL

1. Solitary One
2. Crucify
3. Fear Of Impending Hell
4. Honesty In Death
5. Theories From Another World
6. In This We Dwell
7. To The Darkness
8. Tragic Idol
9. Worth Fighting For

10. The Glorious End

Brittiläinen Paradise Lost on tehnyt musiikkia laidasta laitaan, sillä debyyttinä julkaistu Lost paradise oli alusta loppuun saakka suhteellisen karua death metallia. Tämä viimeisin levy on jotain goottimetallin tyylisuuntaan kaartavaa ja tässä välissä on käyty jossain aivan Depeche mode -henkisissä syntikkamaailmoissakin (joista onneksi on löydetty pois). Itselle Paradise lost tuli tutuksi Gothic-albumin myötä 90-luvun alusta, kun gatefold-kantisen vinyylin mystisyys hämmästytti melkein yhtä paljon, kuin melkein jokaisessa biisissä olleet identtiset rumpufillit sekä mukaan tungetut naisvokaalit. Varsinainen herätys kuitenkin tapahtui 1995, kun Lontoon matkalta oli loogista ostaa tuliaseksi "paikallista" musiikkia ja samettikotelossa ollut Draconian times oli ainoa matkalaukkuun päätynyt pitkäsoitto. Levy osoittautui todella kovaksi ja kun bändi viime vuonna teki aiheen tiimoilta aivan uskomattoman kovan live-dvd:n niin vuosien mittaan noiden biisien voima ei ainakaan tuntuneen pätkääkään laskeneen. Draconian times MMXI:n myötä piti hankkia lippu bändin Suomen keikalle sekä hommata edellinen pitkäsoitto Faith devides us - Death unites us. Orkesterin kunto siis tuntui olevan vähintään yhtä hyvä kuin silloin melkein kaksikymmentä vuotta sitten kun se samettikoteloinen levy pyöri ahkeraan soittimessa.

Tragic Idoliin ensimmäinen kosketus tapahtui juuri tuolla aiemmin mainitulla Suomen keikalla, kun kaapelitehtaalla bändi soitti ensimmäistä kertaa Honesty in death:n livenä. Mitään erikoisia tuntemuksia ei kappale herättänyt ja tulevan levyn suhteenkin rima laski hivenen. Turhaan, aivan turhaan...

Levy alkaa kappaleella Solitary one, joka raskaan hitaalla poljennollaan johdattaa kohti varsin synkkää loppua, kunnes Crucify nostaa hieman vauhtia. Kappaleen vauhti hiipuu taas loppupuolella ja Crucify-huudot tulevat varmasti keikoilla viemään äänen pois useammaltakin yleisön edustajalta. Fear of impending hell luo nimensä veroisesti sitä odotettavissa olevaa pelkoa ja kappale onnistuu luomaan ahdistavan ja pelonsekaisen tunteen erittäin helposti. Honesty in death ei levyltä kuunneltuna aiheuta sittenkään pätkän vertaa mitään livetilanteessa kuultua pientä pettymystä. Greg Macintoshin kitarointi luo tähänkin kappaleeseen sen melodisen pohjan, joka elää jokaisen kappaleen taustalla levystä toiseen ja luo sen persoonallisen leiman Paradise Lostin musiikkiin. Onkin hieman vaikea sanoa, että onko yleisesti laulajan harteilla lepäävä keulahahmon viitta tämän bändin kohdalla kitaristin vai laulajan kannettavana.

Theories from another world ei mitenkään erityisesti ihastuta tai vihastuta  vaan tarjoaa vähän tasapaksun välietapin levyn alkupuoliskon loistaville kappaleille, mutta In this we dwell taas etenee Crucifyn linjoilla ja viimeistään tässä vaiheessa todistaa, että bändi on oikeasti paremmassa vedossa kuin vuosikausiin. To the darkness lyö väliosallaan hanakasti laahausvaihteen päälle ja meno alkaakin hiipua johonkin doom-metallin tontille. Nimikkobiisi, Tragic Idol, seilaa sävellyksen osalta hieman keveämmillä vesillä mutta mitään iloisen hilpeää karnevaalitunnelmaa ei silti kannata odottaa. Worth fighting for vaatii ehkä eniten kuuntelua ja poikkeaa levyn muusta materiaalista aika paljon vaihtelevilla osillaan. Tragic Idolin perusversio, jossa ei ole bonusraitoja, päättyy Glorious End -kappaleeseen, joka nimensä mukaisesti tekee levylle kunniakkaan ja riittävän ahdistavan lopun. Taatusti yksi tämän vuoden kovimmista levyistä!

9½ / 10

Paradise Lost - Honesty in death